Siirry sisältöön
Hyypänjokilaakson kierros

Hyypänjokilaakson kierros esittelee retkikohteen monipuolisesti poimien parhaat palat päältä. Kierros voidaan tehdä kokonaan bussilla ja liittää siihen erimittaisia kävelyosuuksia.

Kierrokseen voi liittyä myös tarkempi tutustuminen yksittäisiin kohteisiin. Pitemmällä kierroksella kahvi- tai ruokatauko nuotiolla tai sisätiloissa pitää tunnelman korkealla.

Kauhajoen Hyypänjokilaakso on valtakunnallisesti arvokas maisema Kauhajoella. Perinteisen eteläpohjalaisen lakeusmaiseman sijaan Hyyppä tarjoaa kallioperän murroslaaksoon syntyneen elävän kulttuurimaiseman.

Kierroksella tutustutaan yli 20 kilometrin osuuteen Kyrönjoen latvoille sijoittuvasta Hyypän kylästä. Jokilaakso on myös tärkeä osa Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark -aluetta.

Hyypänjokilaakson viljelymaisemaan lomittuu perinteitä, historiaa ja luontoa monessa kerroksessa, joihin tutustumme kierroksella.

Hyypän jokilaaksoon sijoittuvat kylät tarjoavat monipuolisen näkymän nykyaikaiselle maaseudulle ja sen elinkeinoihin. Jokilaakson uusimpiin tulokkaisiin kuuluvat maisemaa hoitavat ylämaankarjat.

Hyypänjoki saa vesiä kahden kansallispuiston laidoilta. Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoon kuuluva upea Katikankanjoni sijaitsee jokilaakson yläosissa.

Kierroksen kulttuuria elävöittävät varrelle sijoittuvat Hämes-Havusen kartano, Kauhajärven kirkko ja Suomen sodan vaiheita avaava näyttely.

Jokainen kierros tehdään ryhmän toiveiden ja käytettävissä olevan ajan mukaan - aikaa kierrokseen kannattaa varata 3-8 tuntia ohjelmasta riippuen.

Kierroksella käyntikohteina voivat olla esimerkiksi: Hämes-Havunen, Kauhajärven kirkko, Suomen sodan näyttely, Panttikylän näkötorni, ylämaankarjatila tai Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoon kuuluva Katikankanjoni.

Kävelykierroksen parhaat kohteet löytyvät Katikankanjonista (helppo tai vaativa) ja Hyypänmäen maisemista.

Eväät tai nokipannukahvit voidaan nauttia Katikankanjonin laavulla tai muutamalla kodalla avotulen ääressä. Tukevampi ateria tai muu tarjoilu voidaan järjestää esimerkiksi Hämes-Havusessa tai kylätaloilla.

Hyypänjokilaakson kierros voidaan järjestää ympäri vuoden, mutta kohteet vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Parhaimmillaan kierros on keväästä syksyyn pahimman kelirikkokauden ulkopuolella.

Kerro toiveenne ja kysy tarjous.